Tänään sain vihdoin piiloteltua kukkasipulit multaan. Oli hieno ilma, mutta pienet mytiäiset hiukan kiusasivat. Menivät päänahkaan ja niskaan ja paidan alle. Mutta kiva oli silti pitkästä aikaa tehdä jotain ulkona. Syyskuun alussa istutin keijuangervoja, yhden päärynänpuun ja kolme purppuratuomea. Silloin en ehtinyt kuvailla kätteni jälkiä, joten tässä postauksessa näkyy niitäkin. Laitoin puille tuet ja juurelle kuorikatetta. Sipuleita tuli istutettua tänään yhteensä kolme ja puolisataa kappaletta. Laitoin muunmuassa liljoja, tulppaaneita ja helmililjoja. Kiva sitten keväällä seurata mitä sieltä nousee. :)
Nämä kuvat napattu Viherpeukaloiden sivuilta. Näiden lisäksi laitoin vielä purppuramiekkaliljaa sekä jotain kaupasta ostamiani tulppaaneja ja helmililjoja.
|
Tohtorin Päärynä |
Kurjenpolvet jaksavat kukkia ahkerasti. Tummalehtinen keijunkukka on tehnyt pitkän kukkavanan ja tupastiarellat ovat kasvaneet huimasti. Myös syyshohdekukka ja kurjennokka kukkivat iloisesti.
|
Kurjenpolvi |
|
Keijunkukka |
|
Tupastiarella |
|
Syyshohdekukka |
|
Kurjennokka |
Hyvällä mallilla kaikki!
VastaaPoistaKiitos! :) Vielä ois vähän rikkaruohohommaa takapihan penkeissä, jos sais ne ennen talvea pois. :)
PoistaAi niin ja jänisverkot pitää muistaa laittaa puille :)
PoistaKauniilta näyttää!
VastaaPoistaEn ole vielä yhtään sipulikukkaa ehtinyt istuttaa!
Mukavaa illan jatkoa!
Kiitos! :) Eiköhän sitä vielä ehdi. ;)
PoistaMukavaa iltaa sinullekin.
Kaunista ja hommat jo pitkällä. Mulla on reilut 20 kg sipuleita vielä odottelemassa istutusta..
VastaaPoistaKiitos! :) Tsemppiä istutuspuuhiin. :D
Poista