2. marraskuuta 2016

Kodin yleisvalot

// Yhteistyössä Dreamled

Kun mietimme rakennusaikana kodin yleisvalaistusta, meille oli tärkeää tyylikäs ulkonäkö ja lähes huomaamaton asennus ikäänkuin osaksi kattoa. Ledivalaistus kuluttaa vähän sähköä, on pitkäikäinen ja valon väri on todella hyvä. Kaikkien valaisimiemme värilämpötila on 4000 Kelviniä, juuri sopivaa valkoista valoa, ei kellertävää eikä sinertävää. Oli jotenkin vaikea uskoa, että korkealla katossa mikään jaksaisi valaista hirveän hyvin alas asti, mutta näillä Dreamledin valoilla tehoa riittää ja huomasimme, että varmasti vähempikin määrä tuikkuja tuohon korkeaan tilaan olisi riittänyt. :)


Alakerran matalampaan osaan halusimme valaisimia pitkän rivin siten, että ne näyttävät jatkuvan tuonne eteisen liukuovikaapiston peileihin. Näyttää minusta aika kivalta ja tuo vielä lisää tilan tuntua. Tässä ja olohuoneen korkeassa tilassa on käytetty 30x30cm kokoista Lastu -valaisinta.







Alakerran työ/musiikkihuoneessa ja vanhempien makuuhuoneessa on käytetty vähän pienempää Aava -valaisinta. Molemmissa huoneissa näitä on neljä kappaletta symmetrisesti joka nurkassa. Keskellä huonetta on lisäksi paikka roikkuvalle valaisimelle.




Kosteissa tiloissa, eli yläkerran kylpyhuoneessa ja alakerran saunassa on kaikkiin tiloihin soveltuva pyöreä Lampi -valaisin. Kodinhoitohuoneessa on samaa suurempaa neliskanttista Lastua, kuin olohuoneessakin ja wc-tiloista löytyy pienempää neliskanttista Aavaa.





Täytyy sanoa, että olemme olleet kyllä todella tyytyväisiä näihin valintoihin. Erityisesti valon väri on ollut iloinen yllätys. Dreamledin laajasta valikoimasta löytyy varmasti valaisin jokaiseen makuun. :)



Ehkä haluat kurkata myös näitä?
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti