11. joulukuuta 2017
Huhtikuun haaste
Hypätäänpä hetkeksi ihan toisenlaisiin tunnelmiin joulufiilistelyjen keskeltä. Sain Lappalainen etelässä -blogin Nilalta kivan keväthaasteen.
Tässä haasteen säännöt.
1. Tee postaus ja kerro mistä haasteen sait.
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaammin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia mukaan.
Oma etappinsa minun keväässäni on aina se, kun pääsee koulimaan taimia omiin purkkeihinsa. Mullan hypistelemisessä on jotain todella rentouttavaa, varsinkin jos ei vielä pääse pihahommiin.
Ensimmäiset kukkijat ja kaikki uusi maasta nouseva kasvusto sykähdyttävät kummasti. On aina yhtä suuri ihme seurata uutta kasvua pitkän ja kylmän talven jälkeen.
Ensimmäiset aurinkoiset ja lämpimät päivät houkuttelevat ulos ja lenkille. Vaikkei luonto ole vielä täysillä herännyt, niin aurinko antaa jo lupauksen tulevasta.
Ihan huippuihanaa on saada ekat kukat ulos ruukkuihin. Ekoiksi ulkokukiksi kannattaa valita pikku pakkasta kestäviä lajeja, koska kuten tunnettua, niin keikkuen kevät tulevi.
Ja ne ekat pihatyöt! Siinä on kyllä oma fiiliksensä, siivoilla puutarhaa, levittää lannotteita ja lisätä multaa talven jäljiltä. Ei tarvi olla kummoistakaan puuhaa, kun siitä tulee jo hyvälle mielelle.
Kevääseen on vielä aikaa, mutta oli kiva muistella viime kevättä ja fiilistellä tulevaa. Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oi, tää oli hauska ja piristävä haaste ja postaus! <3
VastaaPoistaJoo ja eihän siihen kevääseen toisaalta ole kuin muutama kuukausi. :) Ihan pian alkaa päivä pidentyä. ;)
PoistaOho, tämäpä oli yllätysveto!
VastaaPoistaKölnissä on ollut tänään niin harmaata ja synkkää, että olen alkanut tehdä lomasuunnitelmia, joten kevään pohtiminen sopii kyllä oikein hyvin kuvioon =) Kiitos haasteesta!
Kiva että tykkäät haasteesta! :)
PoistaIhana postaus. Ihan tulee ikävä kevättä <3
VastaaPoistaNo vähän jo kans ikävä kevättä, mutta on tämä joulukin ihan kiva. :)
PoistaHieno haaste ja postaus siihen. Tosiaan kevät tulee tuossa tuokiossa, vaikkei sitä nyt uskoisi. Toistaiseksi vielä kuitenkin hyvää joulun odotusta.
VastaaPoistaKiitokset, sitä samaa :)
Poistapiristävä postaus! Niin on jo ikävä kevättä
VastaaPoistaNiinpä, mutta tulee ihan tarpeeseen tämä puutarhurin huilikausikin. :)
PoistaTosi ihanin kuvin ja kirjoituksin otit tämän haasteen vastaan. Näkee että olet kuvannut paljon. Kiitos sinulle tästä postauksesta.
VastaaPoistaKiitokset! Oli ilo vastata tähän haasteeseen :D
PoistaIhana haaste, kevätihmisenä otan sen ilomielin vastaan. Ai miten nautin kauniiden keväisten kuviesi katselusta!
VastaaPoistaHienoa, kiva että tykkäät haasteesta. :)
PoistaKevät on ihanaa aikaa :) Kiitos haasteesta! Vastaan siihen jossain vaiheessa, voi herkästi mennä ensi vuoden puolellekin. Hyvää viikonlopun jatkoa! :)
VastaaPoistaNo eipä sillä kiirettä! :)
Poista