Alkaa pieni turnajaisväsymys vaivaamaan, näitä matkakertomuksia kirjoittaessa. Mutta tämän postauksen jälkeen on enää yksi tulossa, joten eiköhän ne vielä rutisteta kasaan. :) Tällä kertaa kerron millaisissa maisemissa olimme mökkeilemässä.
Vietimme kolme yötä toisen Amerikan sukulaisen kesämökillä, joka sijaitsee laajan ruohoaavikon keskellä, suuren kanjonin reunamailla. Paikka sijaitsee Oregonin osavaltiossa, hieman enemmän sisämaassa ja vuoriston toisella puolella, joten siksi siellä on kuivempaa kuin lähempänä rannikkoa. Teimme veneretken Lake Billy Chinook -järvellä ja patikoimme Smith Rockin jylhissä maisemissa.
Kanjoni, jossa Billy Chinook -järvi sijaitsee, on aikojen saatossa kolmen joen uurtama. Kanjoni ei ole niin suuri ja näyttävä, kuin Grand Canyon, mutta olihan tälläkin kokoa. Oli kiva nähdä ylipäätään kanjoni, sillä aikamme ei roadtripillä riittänyt itse Grand Canyonin tarkasteluun. Sukulaismiehen mökki sijaitsi suurella yksityisellä mökkialueella, joka on aidattu ja vartioitu. Mökkejä oli varmasti satoja. Ihmettelimme aluksi, miten joku haluaa mökkinsä niin kuivaan ja kuolleen oloiseen paikkaan, mutta viettäessämme aikaa alueella opimme näkemään sen kauneuden. Paikka on lisäksi sen verran pohjoisessa, että siellä tulee talvella lunta ja kevät on kuulemma kaunista aikaa. Neljä vuodenaikaa, kuten meilläkin.
Toisena mökkeilypäivänä teimme veneretken järvelle. Järvi oli itseasiassa enemmänkin kuin joki, mutta sitä kutsuttiin järveksi, koska se oli siltä kohtaa melko leveä. Ajoimme ihastellen kallioiden jännittäviä kuviomuodostelmia. Välillä saimme ihastella kotkan, sääksen tai korppikotkan liitoa. Suuria petolintuja oli alueella paljon, samoin järvessä oli ilmeisesti paljon suurta kalaa. Näimme myös muutaman peuran. Ei siis mikään kuollut paikka, vaan täynnä elämää.
Amerikassa saimme huomata, että julkisia vessoja löytyi todellakin joka paikasta. Niin myös keskeltä järveä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka hätä yllättää.
Nuorimmainen oli innoissaan moottorivene kyydistä, taisi olla itseasiassa ensimmäinen kerta hänelle.
Pysähdyimme mukavaan poukamaan, ankkuroimme veneen ja hyppäsimme polskimaan raikkaassa vedessä. Tai muut hyppäsivät, minä keskityin lukemaan kirjaa.
Kolmantena mökkeilypäivänä teimme retken Smith Rockin valtion puistoon. Smith Rock on tuliperäisen toiminnan muodostama. Tarkalleen en osaa syntymekanismia selittää, mutta siihen liittyy miljoonia vuosia, räjähtelyä, tuhkaa ja laavaa. :) Smith Rock ei ole suuren suuri, mutta jotakin maagista siinä oli, kun saavuimme paikalle ja näimme kivimuodostelman. En ihmettelisi, jos paikalla olisi ennenmuinoin vietetty seremonioita ja sitä olisi pidetty pyhänä.
Aloittaessamme patikoinnin olimme iloisia ja täynnä virtaa, mutta pian todellisuus iski vasten kasvoja. Kiipeäminen huipulle oli todella rankkaa puuhaa. Rinne oli jyrkkä ja hiekka luisti kenkien alla, kuumuus tietenkin antoi oman mausteensa hommaan.
Mutta kun pääsimme huipulle, oli se sen rehkimisen arvoista. Maisemat olivat upeat ja fiilis kuin voittajalla. Perhepotretti otettiin aika lähellä reunaa. Nuorimmainen ei oikein tahtonut pysyä paikallaan, joten isukin piti ottaa tukeva ote hänestä.
Smith Rockin huipulla on hassu kivipaasi, jota kutsutaan Monkey faceksi. Onhan siinä hiukan apinamaista ulkonäköä.
Paluumatka huipulta alas olikin sitten hiukan helpompi urakka. Lapset osasivat hauskuuttaa itseään matkanvarrelta löytyvillä onkaloilla ja rakentelivat torneja kivistä.
Vaikka lupiinit olivat Amerikassa pienempiä kuin täällä meillä, niin katajien laita oli täysin toinen. Katajat kasvavat siellä isoiksi puiksi, kun meillä ne jäävät kitukasvuisiksi pensaiksi. Katajien tuoksu oli muuten huumaavaa tuolla, missä se oli valtapuuna.
Olipahan huikea kokemus tämäkin! Seuraavalla kerralla kerron vielä matkastamme rannikolle, Astoriaan ja Cannon Beachille. Se onkin sitten Amerikan matkamme -postaussarjan viimeinen osa. :)
Amerikan matkamme -postaussarjan kaikki osat:
OSA 9 - Lake Billy Chinook ja Smith Rock
Täällä lukijoiden osastolla ei ole tullut turnajaisväsymystä. Näitä hienoja kuvakertomuksia lukiessa, tuntuu kuin olisi melkein ollut itsekin matkalla.
VastaaPoistaJänniä nuo pienet lupiinit. Islannissa ihmettelimme pieniä tutun näköisiä kukkia, jolloin meille kerrottiin niiden olevan Alaskan lupiineja.
Oikein mukavaa lauantai-iltaa!
No kiva, että siellä jaksetaan näitä lukea. :)
Poista