Olen sanonut sen ennenkin ja sanon taas, minä ja marraskuu ei olla mitään parhaita ystäviä. Mielialat laskevat kuin lehmän häntä samaan tahtiin päivänvalon vähenemisen kanssa. Pimeys on musertavaa kun ei ole vielä luntakaan maassa. En ole niitä ihmisiä, jotka alkavat hössöttää joulusta paria kuukautta ennen h-hetkeä ja saisi siitä iloa elämäänsä. Jotenkin siis vain yritän sinnitellä pahimman yli.
Osittain siitä syystä, että mieliala on ollut matalalla, on bloggaustahti hiljentynyt. Osittain siksi, ettei arkipäivinä yksinkertaisesti ole aikaa valokuvaukseen. Valo, ah niin olennainen osa valokuvausta, kun on hiukan kortilla kahdeksasta neljään työssä käyvällä. Viikonloput on mennyt lähinnä voimia kerätessä. Energiaa ei ole ollut kuin pakollisiin asioihin.
Toisaalta taas olen alkanut ajatella bloggaamisesta hiukan rennommin. Ei minun tarvitse tehdä postauksia joka toinen päivä tai edes kahdesti viikossa, jos vain ei irtoa. Kenen takia minä tätä teen? Tämä on ollut itselleni mieluisa harrastus, vaikka harvakseltaan teenkin yhteistyöpostauksia, niin ei tällä tienaamaan pääse. Siksi olenkin ajatellut, että jos harrastus alkaa viedä voimia, se ei enää palvele tarkoitustaan. Kokonaan en ole lopettamassa, siitä ei ole kyse, mutta bloggaustahtia aion vähentää ja olen jo vähentänytkin. Sitten taas, kun tuntuu kivalta postailla useamminkin, niin varmasti sen teenkin. Fiiliksen mukaan siis.
Haluan antaa jatkossa itselleni myös aikaa muille harrastuksille kuin bloggaamiselle. Viime keväänä aloitimme siskojeni kanssa voimannostoharjoittelun. Harjoituksia pidetään kahdesti viikossa, mutta tämän syksyn olen päässyt oikeastaan vain kerran viikossa, jos sitäkään. Syynä oli syksyn kiivas työtahti, jonka vuoksi töitä tuli tehtyä kotoakin käsin iltaisin ja viikonloppuisin. Oli monta projektia, jotka piti saattaa maaliin. Se oli todella poikkeuksellista, sillä yleensä en halua missään nimessä uhrata vapaa-aikaani niin paljon töille. Toivon, että saisin nyt käytyä harjoituksissa kahdesti viikossa, mutta se aika on sitten poissa blogityöltä. Jatkossa haluan kuitenkin panostaa enemmän itseeni ja omaan hyvinvointiin. Sitä kautta se heijastuu myös lasten ja perheen hyvinvointiin.
Tänä aamuna teimme lasten kanssa perinteisesti aamupalan isille ja menimme herättämään hänet onnittelulaululla. Aamupalan jälkeen isukki lähti hiihtämään (hiihtoputkeen) ja kun hän sieltä palailee, lähdemme käymään hänen isällään kylässä. Omalle isälleni lähetän lämpimän ajatuksen tuonne pilvenreunalle.
Mukavaa isänpäivää!
Tuttuja ajatuksia, niin omassa kuin nyt monen muunkin mielessä. Marraskuiset päivät ovat olleet harmaita ja pimeitä. Kamera on pysynyt laukussa tai hyllyssä, kun valoa on niin vähän ja innostus puuttuu. Pidetään bloggaaminen mukavana harrastuksena, eikä oteta siitä paineita. Lupa on välillä vain olla.
VastaaPoistaMukavaa isänpäiväsunnuntaita sinulle!
Kiitos❤
PoistaKuvat ovat hienot. Rakastan orkideoita. Piti pitkään tuijottaa niiden kuvia.
VastaaPoistaKun olen tottunut siihen, että postaat säännöllisin välein, huomasin miettiväni oletko sinä tai joku perheestäsi sairaana. Siksi on helpottavaa lukea, että postaat fiiliksen mukaan. Niinhän se pitää ollakin. Itseään pitää kuunnella.
Mukavaa isänpäivän iltaa ja kaikkea hyvää tuleviin päiviin!
Kiitos <3
PoistaOnpa kauniita ja seesteisiä kuvia! <3
VastaaPoistaBloggaus tosiaan vaatii aikaa ja sitä on hyvä tehdä juuri omia ajatuksiaan ja aikataulujaan kuunnellen.
Tykkään valtavasti blogistasi, kun tuntuu, että teet jokaisen postauksen ihanan harkiten ja huolella. Jatka siihen tahtiin, kun haluat, minä ainakin pysyn mukana.
Ja tosiaan tuo valokuvaus on todella hankalaa nyt. Päivälläkin on niin vähän valoa, ettei silloinkaan sisältä meinaa saada mitään kuvia. Ihan unohti tämänkin ongelman kesän aikana.
Kiitos :) Juu, eipä tätä kesällä tullut ajatelleksi. :D
PoistaAika vaikea tästä marraskuusta mitään kovin positiivista on repiä, vaikka kuinka koittaisi itselleen vakuutella, ettei jatkuva hämärä ja pimeys vaikuta. Eipä siitä ainakaan energian lähteeksi ole, eikä kyllä iloa kuvaamiseenkaan niinkuin kirjoititkin.
VastaaPoistaViikonloppuna justiin päätin, että jos ei vaan kertakaikkiaan nyt jaksa touhuta ja liikkua normaaliin malliin, ei ole mikään pakko, vaan voi suosiolla ottaa lunkimmin, lueskella, istuskella ilman huonoa omaatuntoa sohvan nurkassa ja mitä nyt sitten milloinkin tekee mieli tehdä tai olla tekemättä.
Mulla voi helposti vierähtää postausten välillä kuukausikin ilman, että edes huomaan. Mutta mun blogi ei nyt mikään varsinainen blogi taida ollakaan, vaan joku vaan sellainen, mille en ole keksinyt parempaakaan nimeä :). Tärkeä henkireikä, jonne on aina kiva palata silloin kun siltä tuntuu, mutta koska ei ole mitään yhteistyö- tai muita velvotteita, on helppo myös pysyä pois silloin, kun ei tunnu. Väkisin kun ei mitään hyvää synny.
Lähetän täältä jaksamista ja leppoisaa oloa sinne <3
Kiitos! En tiedä, miksi tämä pimeys vaikuttaa niin rankasti. Kyllähän se ajallaan ohi menee. Mutta toisilla on näin, joillakin tulee kevätmasennus ja jotkut onnekkaat porskuttaa aina iloisena eteenpäin. :)
Poistavalokuvaaminen on tosi hankalaa näinä hämärinä päivinä
VastaaPoistaNiinpä!
Poista